Koulussa kiusattu lapsi katsoo minua syvästi silmiin. Hän ei voi ymmärtää, miksi toiset lapset toimivat häntä kohtaan väärin. Tämä poika on hyväntahtoinen ja sovitteleva. Kiusaamistilanteessakin hän kohteliaasti toivoo, että muut jättäisivät hänet rauhaan. Bensaa liekkeihin.

Kerroin pojalle kartoista. Olin itse kuvitellut, etten kovin monia uusia kielikuvia ja elämänohjeita osaa enää onkeeni ottaa, mutta olin (taas) väärässä. Samalla viikolla olin käymälläni kurssilla kuullut ajatusmallin siitä, että ajatuksissamme oleva kartta todellisuudesta, elämästä ja ihmisistä on vain karttakuva siitä maastosta, jossa kuljemme. Toisen ihmisen kartta on aina erilainen. Joskus kohtaa ihmisen, joka on tuntuu heti tutulta, kuin oltaisiin tunnettu aina. Silloin kartta rakentuu samankaltaisista aineksista: asenteesta elämää kohtaan, mielenkiinnon kohteista, asennoitumisesta vaikeuksia vastaan tai innostumisesta.  Toisinaan on vaikea ollenkaan ymmärtää toisen ihmisen toimintaa tai ajatuksia. Silloin kartat tuskin hipaisevat toisiaan – korkeintaan jokin pieni ajatusojan notkelma muistuttaa etäisesti toisen mokomaa.

Pojan  silmät levähtävät auki. Hänestä näkee, että tämä mielikuva osui syvälle ja auttoi häntä oivaltamaan jotakin. On asioita, mitä ei pysty muuttamaan, ja mitä ei tarvitse ymmärtää. On hakeuduttava sellaisten ihmisten seuraan, joiden kanssa on hyvä olla ja jakaa elämää.  Jätin tällä kertaa toistamatta, että kaikkea ei pidä hyväksyä, ja kovuuttakin pitää olla. Maailmaa kohti tarvitaan myös puskuria, jotta oma kartta säilyy ehjänä.

Ystäväni kanssa yösydännä kuljettiin läpi kirkkopuiston, ja keskusteltiin tästä(kin). Olimme molemmat päällekkäisine karttoinemme helpottuneita siitä, että tämän ikäisenä osaa olla armollinen ja etäännyttää itseään nuorena tai nuorena aikuisena kokemistaan tunnemyrskyistä ja ajatuksista. Kun oma lapsi kasvaa, ymmärtää itsekin olleensa lapsi, vielä silloin isompanakin. Siitä huolimatta välillä sortuu arjessa ja väsyneenä tulkitsemaan puolisoa tai muita perheen jäseniä vanhojen tunnepolkujen pohjalta. Silloin vatsanpohjassa tuntuu potkaisu, tai kiihtymys saa pumpun läpättämään. Korkea aika hengähtää.

Tunteet ja ajatukset päässämme eivät läheskään aina ole totta. On hyvä pysähtyä ja havaita, jos aivot tuottavat tunnejälkiä ja mielikuvia menneisyydestä tai pelkäävät tulevaa, vaikka tunteen aktivoinut tilanne juuri nyt ei liittyisi siihen lainkaan. Tällaisia tilanteita tulee vastaan jatkuvasti, varsinkin perheissä ja muissa läheisissä ihmissuhteissa. Tunteitaan ja ajatuksiaan voi välillä katsoa kuin kärpänen katosta. Ovatko ne todellisia ja perusteltuja juuri nyt? Tarkoittaako toinen ihminen sanoillaan tai eleillään sitä, mitä tunnevelonnassamme tulkitsemme. Väittäisin, että harvemmin tarkoittaa.

On kiinnostava ajatus, että kaikki tunteet eivät ole totta, ja toisaalta intuitiota eli syvää oikeanlaisuuden tunnetta olisi hyvä kuunella. Mistä sitten tietää, mikä on totta ja oikein? Ajattelisin, että jos tunnet surua, vihaa, katkeruutta tai pelkoa jossakin tilanteessa, on hyvä pysähtyä hetkeksi, kimpoaako tunne todesta vai menneestä. Jos tunne on totta, on ainoa keino eteenpäin ratkaisujen kautta. Ratkaisutkin tehdään nykyhetkessä tai viimeistään kohta.

Jos taas tunnet iloa, uteliaisuutta, mielihyvää tai innostusta, on aivan turha jäädä miettimään. Silloin ainut kriteeri voisi olla, että go for it, kunhan et vahingoita itseäsi etkä toisia. Niin pääset askel kerrallaan lähemmäs itseäsi ja sitä, mitä olet. Silloin jonakin päivänä huomaat, ettet odotakaan enää aina jotakin tulevaa, tai kaipaa mennyttä. Tipahdat turvalliseen tunteeseen, että juuri tänään on hyvin. Pohjolassa kaihdetaan onnellisuutta ja ilon tunnetta. Se taittaa kaamoksenkin, joten anna mennä!